Ihminen on hauras kokonaisuus. Jos jokin kohta särkyy, saattaa mennä pitkään, ennen kuin tilanne korjaantuu. Lopputulos riippuu särkymiskohdasta ja haavasta.
Viime päivinä olen ajatellut erityisesti ihmisen rikkinäisyyttä. Kuinka paljon ihminen voi kestää? Kuinka paljon on pakko kestää ennen kuin särkyy? Saako särkyä? Kuka korjaa, jos menen rikki? Kuka hoitaa sielun haavoja, niitäkin joita kukaan ei näe? Niitäkin, joihin mikään lääke ei auta?
Olen kuullut tälläkin viikolla monta elämäntarinaa. Olen laulanut kahdessa kodissa ja mielessäni laulua, joka lohduttaa. Sanat ovat Liisa Pukkila-Pajusen:
"Olen särkynyt saviruukku, pala palalta murtui pois. Vain ihmettelin ja itkin, en millään murtunut ois. Sinä, Herra, minut murskasit, vaan talletit kaikki palat. Niin paljon minua rakastit, tahdoit uutta kokonaan. Anna savelle uusi muoto, tee minusta uusi ruukku, niin rakkautesi nyt näytät ja murtunutta käytät. Tahdon kertoa särkyneille: ei siruja heitetä pois. Kallista halpa savikin Mestarin kädessä ois."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti