lauantai 17. helmikuuta 2018

Hidastamisen aakkoset

Joko kuulit? Luitko jo sen? Tiesitkö, että? Oletko maistanut jo? Kävitkö jo katsomassa? Testasitko uusimman? Päivititkö itsesi ajan tasalle? Mitä ajattelet? Mitä, mitä? Pitäisihän sinun tietää!

Kaikki ympärillä tuntuu vaativan tahdissa pysymistä; kello tikittää, herätyskello soi, aikataulut paukkuu, eri viestimet pukkaavat silmien eteen yhtä jos toista, uutiset vanhenevat toisensa jälkeen, muoti muuttuu, trendit vaihtuvat, uusia oivalluksia syntyy, innovaatiot pulpahtelevat, kehitys kehittyy, maailma muuttuu... Hopi-hopi!

Hidastaminen on ihan mielettömän vaikeaa. Ehkäpä näistä hitaampaakin hitaamman kävelylenkkini aikana syntyneistä hidastamisen aakkosista voisi olla apua alkuun pääsemiseen. Sinullekin.


Armollisuus. Ole itsellesi armollinen. Älä vaadi liikaa.

Biitsi. Kuvittele itsesi kerran päivässä paikkaan, jossa parhaiten rentoudut. Onko se kotisohva, kesämökin riippumatto, puutarha vai biitsi? Näin: Ota rento asento, missä sitten parhaillasi oletkin - laita silmät kiinni - hengitä muutaman kerran syvään sisään ja puhalla ulos - kuvittele itsesi tuohon ihanaan paikkaan - mieti, mitä näet, miltä tuoksuu, mitä kuuluu, miltä tuntuu - hengittele hetken aikaa ihanuuttasi - siirry takaisin nykyhetkeen.

Celsius. Säästä huolimatta, omat voimavarasi huomioon ottaen, ulkoile joka päivä. Köpöttele ulko-ovelle, postilaatikolle ja takaisin, kierrä lähikortteli ympäri tai tee kunnon lenkki. Hengitä raikasta ulkoilmaa syvään sisääsi, puhalla sen mukana kiirettä pois.

Daidadai. "Tee työtäs laulellen...": hyräile mukavia kopioidessasi tylsiä papereita, ota pari tanssiaskelta mopatessasi, laula kokatessasi, rallata pyykkiä ripustaessasi, "...niin huomaat, että työstäkin voit löytää hauskuuden."

Elämä on mysteeri. Se ei koskaan tule valmiiksi eikä koskaan jätä yllättämättä. Siksi on tärkeää keskittyä päivään kerrallaan. Tulevaisuuden varalle on hyvä tehdä suunnitelmia, mutta tämä päivä on elämän kannalta se kaikkein tärkein - sitä ei saa huomenna takaisin. Elä elämääsi päivä kerrallaan.

Fiilis. Emme voi muuttaa kaikkea, mutta suhtautumisemme voimme muuttaa - siis sen fiiliksen! Tee mahdollisuuksien mukaan kaikkea sellaista, mistä tulee hyvä mieli. Ja yritä tehdä ne tympeimmätkin velvollisuudet hyvällä fiiliksellä.

"Gasellin askelin..." Uskallatko poiketa oppimistasi rajoista ja oikeaksi opetetusta? Kokeile! Kasvoin itse vanhoillislestadiolaisessa ilmapiirissä, jossa kaikenlainen kevyt musiikki oli syntiä. Soittelin kuitenkin kotona reippaasti vaan pianolla Rafaelin enkeliä, eikä kukaan kieltänyt. Ihanaa, sain rikkoa rajoja! Miten tänään - uskallanko poiketa itseni tai ympäristöni luomista rajoista? Vaikka sitten niin, että sen niin ihannoidun tehokkuuden ja tehokkaasti työtätekevän ihmisen tilalle tuleekin hitaasti etenevä tyyppi? Hui. Osaanko, uskallanko? Uskallatko sinä?

Hitaammin, vieläkin hitaammin. Sen sijaan, että yrittäisit jälleen kerran nopeusennätystä, kokeile, miltä tuntuu olla vielä entistäkin hitaampi. Huh, miten vaikeaa! Vai onnistuuko se sinulta tuosta noin vaan?

Ihminen. Jokainen tekee joskus virheitä, ylireagoi, mokaa totaalisesti. Ei se mitään! Tekevälle sattuu, olemmehan ihmisiä.

Jaksaminen. Onko pakko jaksaa? Ei tarvi. Lepää, jos siltä tuntuu. Sen jälkeen jaksat taas.

Kauneus. Näe ympärilläsi kaunista, pukeudu kauniisti, puhu kauniisti, käyttäydy kauniisti, kohtele myös itseäsi kauniisti...

Lapsellisuus. Tee lumienkeli, ota vettä suuhun ja purskuta se kaaressa kuumalle kiukaalle, konttaa pikkupätkä olkkarin lattialla, näytä kieltä peilikuvallesi ja naura, keinu leikkipuistossa, vaihda kaverisi kanssa nenää...  Hupsista! Että miksikö? No ihan juuri siksi. Voi että, miten lapsellista!

Musiikki. Sillä on valtavan suuri merkitys. Olen kuullut puhumattoman kehitysvammaisen laulavan yleisön edessä, olen nähnyt kuoleman rajamailla nukkuvan, puheeseen reagoimattoman vanhuksen avaavan silmänsä, kun olen hyräillyt, olen saanut levottoman lapsen rauhoittumaan rauhallisella musiikkilla, olen niin monta kertaa saanut omaa mieltäni suunnattua tahtomaani suuntaan pelkillä musiikkivalinnoilla. Mieti, mitä kuuntelet. "Älä usko lauluihin..."

Naura niin paljon kuin naurattaa. Hykertele, hihittele, hohottele - omalla tyylilläsi. Ai että, miten hyvää se tekee!

Opettajat. Kenen annat opettaa itseäsi? Aikuisena voit valita. Mikä on tärkeintä, mitä olet joltain opettajaltasi oppinut? Muistatko logaritmin ja derivaatan tai Suomen sotien historian? - Anna itsellesi joka päivä jotain hyvää. - Tämä on yksi niistä tärkeimmistä opeista, jotka itse olen oppinut. Eräs opettajani kysyi joka oppitunnin aikana meiltä opiskelijoilta vuorotellen: "Mitä hyvää annat tänään itsellesi?" "Luen hyvää kirjaa, käyn lenkillä, ostan suklaapatukan, lämmitän saunan, käyn kaverin kanssa lempikahvilassani..."

Pienet askelmat. Jos sinulla on tavoitteita, suunnittele niitä kohti pienin askelmin etenevät portaat. Jos harpot liian pitkillä, voi sattua huonosti ja pudottuasi joudut aloittamaan alusta. Saavutat tavoittelemasi myös niillä ihan pikku-pikkuaskelmilla - ehkä hitaammin, mutta varmemmin.

"Qvaak, qvaak", sanoo ankka. No, miten lehmä sanoo, entä possu? Ajattele monimutkaisten asioiden sijaan välillä ihan yksinkertaisia juttuja. Elämä on. Vaikka osaisit mitä ja tietäisit kaiken, vessassa on käytävä, peppu pyyhittävä ja kädet pestävä. Ei se sen kummempaa ole.

Rakkaus. Rakasta lempeästi ja hellästi. Myös itseäsi.

Sydän tietää kyllä. Kuuntele. Hidasta tahtiasi niin paljon, että kuulet, mitä sydämelläsi on sanottavana. Jos ohitat sen, voit huonosti. Sydämestäsi löytyy vastaukset. Käytä niitä järkesi kanssa.

Tasapaino. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus. Jos joku osa kokonaisuudesta voi huonosti, toinenkin alkaa viimeistään ajan myötä reagoida. Hidastaminen auttaa tässäkin. Kehon ja mielen tasapaino on tärkeää.

Uskaltaminen. Uskalla olla oma itsesi, vaikka paineita johonkin muuhun tulee kaikkialta. Pitäisi olla enemmän lihasta, pitäisi konmarittaa ja vähentää, pitäisi kouluttautua ja edetä uralla, pitäisi siirtyä vege-ruokaan, pitäisi olla nätimpi, pitäisi... Kuka vaatii - sinäkö? Uskalla olla vaatimatta. Uskalla olla sinä, ihan juuri tuollaisenasi.

Vertailu. Miten kuluttavaa se onkaan - vertailla ja huomata, että ruoho on toisilla niin paljon vihreämpää ja siistimpää. Mutta, todellisuudessa, jos katsoo tarkemmin ja yhtä läheltä kuin omaansa, eihän se olekaan. Älä vertaile. Jokaisella meillä menee jollakin elämän osa-alueella aivan valtavan hyvin, toisten juttujen kanssa taas huonommin. Oma elämä on kuitenkin se, joka sopii itselle parhaiten.

 X-hyppy. Tee pari kunnon x-pyppyä tai hyppää tasajalkaa. Hups, hups, miten hassua! Venyttele vielä käsiä ylös, kylkeä vähän kaarelle, käsiä taaksepäin ja eteen. Hengitä syvään sisään ja puhalla ulos.

Ystävyys. Mieti, kenen kanssa vietät aikaasi. Ystävyys ei ole oikein, jos se kuluttaa. Koska velvollisuudet kuluttavat. Ystävyys ei ole myöskään oikein, jos itse käytät hyväksesi heikompaa. Ystävyyden pitäisi olla molemminpuolista - saat ja annat, annat ja saat. Kun hidastat, opit senkin, että rakkaimmat ihmiset pysyvät rinnallasi pitämättäkin. Jos jäät jonkun vauhdista, anna mennä, vaikka se tekee kipeää. Jos ystävyys on todellista, vauhdit vielä tasaantuvat ja kohtaatte jälleen. Jos vauhdit eivät enää kohtaa, ole kiitollinen siitä, mitä oli - ja päästä irti.

Zen. Yritä hidastaessasi löytää oma itsesi - kuka olet ja mihin olet menossa? Vastaukset löytyvät sisältäsi. Zen on buddhalaisuuden muoto, joka painottaa meditaatiota. Meditoimalla voit kehittää luontoasi ja käyttää kaikkea sisältäsi löytyvää hyväksi arkielämässäsi.

Åle åma itsesi. Sen osaat kaikkein parhaiten.

Älykkyys. Luota omaan viisauteesi, koska olet älykäs! Juuri niin älykäs kuin tarvii.

Överit. Irrottele. Uskalla repäistä. Osta iso pussi karkkia, katsele lempisarjaasi koko päivä, syö toinenkin pala hyvää kakkua, ole yökkäreissä mahdollisimman pitkään... Anna itsellesi joskus lupa övereihin, mitä se omalla mittapuullasi sitten tarkoittaakaan!

tiistai 13. helmikuuta 2018

Vaikeuksien kautta voittoon - kohti kolmatta elämää!

Olen laskeskellut, että elän jo kolmatta elämää! Mahtava juttu. Aivan uskomaton mahdollisuus. Ensimmäistä elin syntymästäni siihen päivään, kun tapasin puolisoni. Toinen alkoikin siitä hetkestä, kesällä kaksitoista vuotta sitten. Kolmas alkoi, kun tammikuussa sain pesäkekovettumatauti, eli ms-tautidiagnoosin. 

Miten päädyin tähän laskelmaan? Sekä puolisoni tapaaminen että sairastumiseni ovat molemmat muuttaneet täysin aiempaa tapaani elää ja ajatella elämästä. Olen kuullut sanottavan, ettei ihminen muutu pohjimmiltaan, vaikka elämässä tapahtuisi mitä. Omien kokemusteni myötä olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä ihminen voi muuttua. Sama kroppa pysyy, mutta maailmankuvan mullistuessa, jotain persoonallisuudessa ja elämisen tavoissa muuttuu. Sille ei voi mitään.

Miksi sille pitäisikään voida mitään? Miksi ihminen ei saisi muuttua? Miksi pitäisi sivakoida samaa vanhaa latua niin kuin on aina sivakoinut, jos elämäntilanne on aivan toisenlainen kuin matkan alussa?

Iso muutos elämässä voi ajaa mielen kriisiin. Niin minulle ainakin on käynyt. Kun opettelin elämään mieheni kanssa ja kun perheeseemme syntyi ensimmäinen lapsi, olin kriisissä. Olin aivan hukassa! Missä entinen minäni? Kuka minä olen? Miten pärjään tässä uudessa elämässäni? Oli opeteltava elämään jotenkin muuten kuin siihen asti. Entistä latua pitkin tuntui vain suistuvan syvemmälle jonnekin, missä näkyi vain pimeää. Oli uskallettava tunnustaa, että latu oli vaihtunut eikä entiseen ollut paluuta. Suuntamerkki oli varmaankin ollut jossain kohtaa ja samassa rytäkässä oli laji vaihtunut, en vain ollut huomannut. Mieli ei ollut pysynyt perässä. Se piti saada samalle viivalle, että pystyi jatkamaan.

Muistan erään aamun, kun työporukan kanssa kahvipöydän äärellä istuessamme totesin rakkaalle työtoverilleni: "En jaksa nostaa tätä kahvikuppia suulle", niin raskaalta se tuntui. Lopulta raahauduin viimeisillä voimillani työterveyteen. Vastassa oli viisas lääkäri, joka komensi pitämään paussin. Muistan, miten sen  kahden viikon aikana kävelin joka ikinen päivä saman puolentoistatunnin reitin. Askel askeleelta pohdin entistä elämääni ja tallustelin uutta kohti. Muistan, miten kävin pitkiä yksinpuheluita eri ihmisten kanssa. Haistelin tuoretta ulkoilmaa, hengitin kroppaani uutta elämää samalla kun hyvästelin vanhaa. Lopulta aluksi niin raskaat askeleet tuntuivat kevyiltä. Olin valmis jatkamaan. Muistan senkin, että ajan myötä otin tuolla samalla reitillä sivulaukka-askeleita, niin hyvältä tuntui. Täällä minä, uusi elämäni, eikä minua pysäytä enää mikään! 

Mutta nyt, vuosien päästä, askel on taas hidastunut. Välillä jalat ovat tuntuneet raskailta, kuin kengissä olisi painot pohjissa. Olen raahautunut kerta toisensa jälkeen terveyskeskukseen ja työterveyteen. Minut on viety taksilla päivystykseen, kun jalat eivät ole kantaneet. Välillä olen kävellyt, mutta tasapainottanut huimauksen tunnetta pitämällä kohdalle sattuneesta pylväästä tai seinästä kiinni. Toisina päivinä jalka on ollut kevytkin. Minua on tutkittu perusteellisesti ja sen perusteella olen saanut diagnoosini. Loppu elämäksi.

Kriisin paikka. "Höpsistä! Ei sentään. Kyllä minä tästä selviän. Tulee, mitä tulee, näillä mennään! Mitäpä tuosta? Ei sen tarvitse muuttaa mitään. Jatkan elämääni, kuten ennenkin. Jos sairaudessa tulee pahenemisjakso, otetaan sitten vähän hitaammin. Eihän tätä pysty edes kenellekään selittämään, ei kukaan ymmärrä, jos nyt yhtäkkiä väsähdän... Ainahan olen jaksanut. Eikä mulla ole edes rankka työ, niin kuin joillakin..." Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Jaksoin töissä, ihan hyvin, kait. Mutta kotiin laahusti rättipoikkiväsynyt äiti ja puoliso. Hyvä, että jaksoin kengät riisua - pahimpina päivinä en sitäkään, vaan lampsin suoraan olohuoneeseen lumisilla kengilläni ja rojahdin nojatuoliin, takkikin vielä päällä! Minä, joka joskus pesin hampaitani neuroottisesti useita kertoja päivässä olen ollut välillä niin väsynyt, että olen nukahtanut yöunille likaisin hampain! Puolisoni, joka yhteisten vuosiemme aikana on ehkä kahdesti valmistanut meille ruuan, on pakon sanelemana alkanut kokkailemaan! Minä, joka ennen vähintään kerran kuussa, mieluiten joka lauantai, olen tuulettanut petivaatteet ulkona, en ole tehnyt sitä ainakaan puoleen vuoteen! 

Aivan uskomattomia asioita täällä on alkanut tapahtua... Minun mittapuullani. Missä entinen minäni? Kuka minä olen? Miten pärjään tässä uudessa elämässäni? Mihin oikein olen menossa? Suistunko nyt sinne pimeään?

Niin oli pakko raahautua (taas!) sinne työterveyteen, vaikka hävetti ihan hirveästi. Minun piti pärjätä. Minun piti handlata tämäkin tilanne. 

Vastassa oli viisas lääkäri. Hän tiesi, mitä tarvitsen. Sen paussin.