Aika alkaa olla kypsä nyt...

Toivottavasti sinulla ei ole kiire.

Hmm... Jos ehdit rauhoittua, toivon, että kuuntelet tarkkaan ja ajatuksella tämän biisin: "Käyn ahon laitaa..."

Mitä kappale tuo mieleesi? Kehen yhdistät sen?

Olin 16-vuotias nuori neiti, kun kuulin kappaleen ensimmäisen kerran. Istuin kotona, keittiönpöydän ääressä äitini ja sisarusteni kanssa. Äiti naputti kynällään muistiinpanoista täyttä ruutuvihkon sivua. Tilanne oli käsinkosketeltavan jännittävä.

Iltaa edeltänyt ja seurannut aika oli nuoren neidin mielestä ristiriitainen. Iltalehtien lööpit ja ylipäätään ilmapiiri, joka mediasta välittyi, tuntui epäoikeudenmukaiselta. Todellisuudesta ei nyt ole varmuutta, mutta näin sen muistan: "Lihava ja vaappuva." "Nolottaa olla suomalainen." "Kyllä tuossa asemassa pitäisi olla siistimpi ja fiksumpi!"

Mitä nämä lainaukset tuovat mieleesi? Kehen yhdistät ne? Mitä merkitystä on ulkonäöllä tai tavalla liikkua?

Se ilta 16.1.1994 oli presidentin vaalien ensimmäisen kierroksen vaali-ilta. Elisabeth Rehn ja Martti Ahtisaari oli juuri äänestetty toiselle kierrokselle. Kuuntelimme kotona vaalitulosta radiosta, isä oli tuttuun tapaan laskemassa ääniä Porvarinkadun koululla. Molemmat jatkoon päässeet ehdokkaat saivat radio-ohjelmassa valita yhden lempikappaleensa soitettavaksi. Ahtisaari valitsi Juha Vainion biisin. Siinä lauletaan muun muassa näin:

"Elämä tää on vain sattumalta saatua,
mutta stressin uhrina ois synti kaatua.
Hetkeäkään heiluisi en täällä hengissä
mä kiiltonahkakengissä."

Muistan, miten tuota kappaletta kuunnellessani ajattelin syvällisiä. Jos presidentiksi valitaan tällainen tyyppi, olen tyytyväinen. Tuo mies on viisaampi kuin kukaan tietää, viis lööpeistä ja pahoista puheista! Ääneen en sitä uskaltanut sanoa, koska äitini oli vahvasti Rehnin puolella.

Edelleen, silloin harvoin, kun tämä kappale kuuluu jossain, muistan tuon illan ja mieleeni tulee silloinen mediassa vallinnut Ahtisaaren ulkonäköön liittyvä ilmapiiri. Ja huudan mielessäni: "Ontuva tai sairas ihminen ei ole aivoton!"

Toinen asia, mistä kappale muistuttaa, on se, että on turha hötkyillä. Vaikka asema olisi kuinka korkea tahansa, vaikka työtä olisi miten paljon tahansa, on lupa myös höllätä!

Minulla on tänään vapaapäivä. Olen ottanut omaa aikaa ja olen kotona hetken ihan yksin. Aloitin aamun tapailemalla pitkästä aikaa lempilaulujani pianonkoskettimilla. Tästä nämä ajatukset kumpusivat...

Vielä kerran: Hoitakaa te uskolliset hyvin sorvia - pian näkyy hiirenkorvia! 

Kenen elämää elät?

Olen taas ajatellut paljon. Uskallan väittää, että se ei johdu siitä, että minulla olisi tekemisen puute! Kaiken keskelläkin ehdin ajatella ja spekuloida, pyöritellä ja mutustella, etsiä omaa mielipidettäni. Aina sitä ei löydy. On helpompi olla montaa mieltä ja useampien puolella kuin valita yksi oikea. Takinkääntäjäksi tällaista kutsuttaisiin politiikassa, siksi minusta ei siihen hommaan olekaan. Sekin on tullut kokeiltua.

Usein puhutaan valikoivasta kuulosta. Haluanko kuulla, kuuntelenko, kuulenko, vai suljenko korvat, olenko vain kuuntelevinani - ja vielä isompi kysymys; ymmärränkö kuulemani niin kuin itse haluan, vai kuulenko ja kohtaanko todellisuuden? Kestänkö kuulla vai kiellänkö kuulemani?

Samalla tavoin voisi ihmetellä silmiä ja katsomista. Omiin silmiini on viime aikoina osunut useita tekstejä ja ohjelmia, joissa on käsitelty omaan elämään ja elämäntapaan liittyviä valintoja. Näistäkin teemoista kirjoitellaan ehkä jatkuvasti, mutta on ollut aikoja, jolloin tiedostan nähneeni vain otsikot, eikä juttuihin ole tullut sen kummemmin tartuttua. Nyt olen tarttunut. Ja tarkastellut omaa elämääni ja valintojani kriittisemmin. Oppinut.

Olen ajatellut paljon sitä, minkä perusteella teen valintani. Istuuko olkapäälläni joku muu pienoiskoossa ja kuiskailee korvaani, miten tulee tehdä? Näenkö silmissäni otoksia jonkun muun elämästä ja annan vaikutteiden ohjailla elämääni? Teenkö valintani siksi, että ne näyttävät edustavilta; siksi, että muutkin niin tekevät; siksi, että miellyttäisin auktoriteettejani; siksi, että niin on aina tehty; siksi, että niin tulee tehdä; siksi, että siitä saisi hyvän some-päivityksen vai valitsenko elää sen mukaan, mikä on minulle hyväksi?

Muistan kerran ison valinnan edessä ajatelleeni viisaasti. Muistan päättäneeni, että valitsen sellaisen ratkaisun, jonka voin itse allekirjoittaa. Muistan ajatelleeni, että jos tuo päätös joskus myöhemmin tuntuu väärältä, olen kuitenkin siinä tilanteessa, niillä voimavaroilla ja elämänkokemuksella tehnyt päätöksen, joka tuntuu oikealta ja parhaalta. Päätöksen, jonka alle voin mielessäni kirjoittaa paikan, päivämäärän ja oman signeeraukseni.

Olen viimeisissä blogipostauksissani kirjoittanut muutoksesta ja hidastamisesta, johon oma elämäntilanteeni on pakottanut. Aiemmin tiedostamatta, huomaankin nyt eläneeni muutosprosessissa jo pidemmän aikaa.  Olen pikkuhiljaa, muutaman vuoden sisällä jättänyt pois useita elämääni liittyviä asioita, jotka ennen toimivat, mutta enää eivät. Esimerkkeinä mainittakoon juuri tuo politiikka, jonka alussa sivumennen mainitsin ja sen myötä luottamustoimet, joissa olin mukana. Olen jättäytynyt erilaisilta sähköpostilistoilta, muuttanut "tykkää" tai "seurataan" -täpät Facebookissa "en tykkääkään" ja "en seuraakaan" -täpöiksi, irtisanoutunut ryhmistä, järjestöistä, puolueesta ja yhdistyksistä, joihin ennen kuuluin...

"Jos antaa pois jonkin, josta pitää, niin sen saa takaisin kymmenkertaisena." Näin viisaasti on kirjoittanut Tove Jansson. Koen luopuneeni paljosta. Olen jättänyt elämästäni asioita, jotka ennen toimivat ja olivat tärkeitä, mutta enää eivät. Jokaisen kohdalla olen käynyt sisäistä keskustelua - pidänkö vai jätänkö, haluanko vai enkö, tarvitsenko vai pärjäänkö ilman? Olen kuunnellut sisintäni ja alkanut keskittyä omaan elämääni. Huomaan hengittäväni vapaammin. Enää päätä ei purista eikä kurkkua kurista.

Usko tai älä - juuri tällaisenaan elämä on valtavan ihanaa!